(06 Dec, 2024) Likanen Etelä, Sairas T, Mikidi & Gaiaf
Times
Description
Suomalaisen lähiöräpin ykkösketjun pelaajat Likanen Etelä, Sairas T ja Mikidi & Gaiaf suuntaavat ensimmäistä kertaa yhteiselle kiertueelle. Päättäriltä päättärille nimeä kantava kiertue saapuu On The Rocksiin joulukuussa!
ADOD:n ja MC Rambon muodostaman Likasen Etelän debyyttialbumi eli listoillakin menestynyt Kirkkonummi LP täyttää 10 vuotta, joten kiertue toimii sen juhlakiertueena. Yhtä lailla Mellunmäen oman Mikidi & Gaiaf -ratamestarikaksikon kulttiklassikko Uhka naapurissa juhlii 10-vuotista olemassaoloaan tällä rundilla.
10-vuotisjuhlakeikkojen lisäksi lavoilla nähdään soolona Sairas T, joka on viime aikoina keikkaillut lähinnä VITUN ISO ROTSI -kokoonpanonsa kanssa. Kotkalaislähtöinen artisti juhli viime vuonna omaa Handelista Hurstiin -debyyttialbumiaan vastaavanlaisilla erikoiskeikoilla, jotka osoittautuivat todella suosituiksi.
Esiintyjät ovat tehneet yhteistyötä keskenään ja kiertueen nimi tuleekin Sairas T:n samannimisestä biisistä, jolla Likanen Etelä ja Mikidi & Gaiaf vierailevat. Yleisöllä on siis lupa odottaa artistien yhteisiä biisejä myös livenä.
DJ:nä tapahtumissa toimii suomalaisen hiphopin virallinen työmyyrä Loasteeze.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.